Siirry pääsisältöön

Mitä muistat ala-asteen tai yläasteen historian tunneilta?


Minä en juurikaan mitään. Tiedän kuitenkin keinon, jonka avulla historiallisten tapahtumien ja ihmisten muistaminen voisi olla helpompaa. Ilokseni saimme koululle rauhankoulun 2-osaisen draamatyöpajan vetäjineen. Kaksi ohjaajaa veti läpi toiminnallisia draamaharjoituksia sisältävän kokonaisuuden Rosa Parksistam historiallisesta henkilöstä, jonka tarinan uskon muistavani tästä eteenpäin hyvinkin tarkkaan. Suosittelen rauhankoulun toimintakokonaisuuksia lämpimästi kaikille Helsingin, Tampereen, Turun ja Vaasan alueen opettajille ”tavallisen” luokkaopetuksen vastapainoksi. Vaikka draamatyöpaja työskentelymuotona kuulostaisi vieraalta on kokonaisuus rakennettu niin, että osallistujat voivat osallistua omalla haluamallaan aktiivisuudella eikä keneltäkään esimerkiksi odoteta erikoisia näyttelijäntyön taitoja. Mukana oleminen ja toiminnan seuraaminen riittävät, käytetyt tekniikat osallistavat osin huomaamatta ja osin oman halun mukaan.
K.O kokonaisuudesta kerrotaan Rauhankoulun www-sivuilla seuraavasti:
Voiko yksi ihminen muuttaa maailmaa paremmaksi? USA:n etelävaltioissa 1950-luvulla koko yhteiskunta oli jakautunut kahtia, sorrettujen mustien ja etuoikeutettujen valkoisten maailmaan. Jaottelu koski kaikkea: kouluja, puistonpenkkejä, kahviloita ja busseja. Vuonna 1955 tummaihoinen ompelija Rosa Parks päätti uhmata epäoikeudenmukaista lakia, eikä antanut paikkaansa bussissa valkoiselle miehelle. Tästä seurasi tapahtumaketju, joka päätyi lopulta rotuerottelulain kumoamiseen Alabamassa.
Yhdessä pohditaan väkivallatonta vaikuttamista ja sitä onko meidänkin yhteiskunnassamme eriarvoisuutta. Onko syrjintää välillä vaikea tunnistaa ja huomata?
Teemoja, joita tarinan avulla voidaan käsitellä: suvaitsemattomuus, ennakkoluulot, rasismi, kansalaisten jakautuminen kahteen, rohkeus toimia ja puuttua asioihin, eriarvoinen kansalaisuus, globaaliin vastuuseen kasvaminen.
http://www.rauhanliitto.fi/rauhankoulu ja k.o työpajan kuvaus:
http://www.rauhanliitto.fi/rauhankoulu/rauhankoulu/draamatarinat-eli-toimintapaivien-sisallot/ylakoululaisille-ja-lukioikaisille
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona-ajan Decamerone

Sain kunnian olla mukana näin hienossa projektissa kolmella novellillani Iltalenkki, Aamu ja Kansalaisopisto. Novellit löytyvät edelleen projektin sivuilta https://koronadecamerone.blogi.net/blog/ mutta mikäpä olisi mukavampaa kuin tutustua lähes nelisataa sivuiseen teokseen myös kirjana ! Korona-ajan Decamerone on 100 tarinan kokoelma koronakeväältä 2020. Tarinoita on 10 eri teemasta, 51 kirjoittajan tekeminä. Jokaisella heillä oli halu kertoa tarinoita, jakaa muille pieni pala itseään ja tapaansa nähdä maailmaa. Poikkeusolot ovat nostaneet esiin monenlaisia fiktiivisiä tarinoita, mutta myös omakohtaisia kipeitä muistoja. Tarinoiden joukossa on läkähdyttävää riemua, herkkyyttä sekä pelkoa tuntemattoman uhkan edessä. Johdantoja teemoihin ovat kirjoittaneet Anitta Ahonen/ Erilainen, normaali arki, Paulina Ahokas/yhteisöllisyys, Hannu Lauerma / Rakkaus, Rosa Meriläinen / Vapaus, Nina Mikkonen / Selviytyminen, Markku Ojanen / Pysähtyminen, Kati Outinen / Epävarmuus, Panu Rajala/ Itsekkyys...
Lähetä kommentti
Lue lisää

LASTEN OMA TAIDENÄYTTELY

On monessa mielessä tärkeää, että lasten tekemää kulttuuria arvostetaan ja sitä tuodaan aikuisille näkyvässä muodossa esiin. Myös lasten itsetunnolle on erittäin tärkeää, että heidän tekemänsä työt, esimerkiksi maalaukset tai piirustukset arvotetaan oikeiksi ”taideteoksiksi”, joita tulee kohdella ja hyvin ja jotka päätyvät oikeasti esille.  Myös tekemiseen tulee lisää motivaatiota kun lapset tietävät, että työt päätyvät esille, esitykset esitetään oikealle yleisölle jne.  Se, että omat vanhemmat näkevät huolella tehtyjä töitä herättää erityistä ylpeyttä. Me aikuiset olemme jälleen tärkeässä asemassa:  jo päiväkoti-ikäisille voidaan opettaa uusia taitoja ilman, että he kokevat epäonnistuneensa missään. Olen nähnyt lapsia, jotka ryttäävät todella hienoja piirustuksiaan niiden ”mentyä pilalle”. Toisenlaisella ajattelutavalla lapset hyväksyisivät työnsä vaikka pitäisivätkin jotain kohtaa työssään ”epäonnistuneena”. Oman kädenjäljen hyväksyminen ja sen a...
Lähetä kommentti
Lue lisää