Siirry pääsisältöön

MUSIIKKISEIKKAILU VIIKINSAARESSA


Jos Soilikin Lastentarha edusti sitä mitä lapset olivat tuottaneet aikuisten mahdollistamissa rajoissa oli Uulun viidakkoseikkailu puolestaan esimerkki siitä kulttuurista mitä aikuiset lapsille tuottavat. 







Musiikkiseikkailu viihdytti reilua 50 päistä lapsikatrasta ja esiintyjät ottivat kaikki lapset mukaan laulamaan ja soittamaan melodisesti ja rytmisesti mukaansatempaavia lauluja. 
Tämä olikin varmasti esityksen parasta antia, osittain hajanaisen tilan ja  suuren yleisön vuoksi laulujen ja soiton välit jäivät nyt vähän välispiikeiksi, joita yleisö ei oikein jaksanut seurata. Joten kuten Bongesammakon tarina kuitenkin kulki mukana ja lapset kyllä todella paljon nauttivat rytmisestä musiikista, viidakon eläimistä ja äänistä. 














Tarinasta viis, kyllä tämä oli tosi hieno musiikkiretki, viidakkoteema tempasi yleisön mukaansa ja oikeiden viidakkoon hyvin sopivien soittimien kokeileminen oli mahtavaa. Ehkäpä tämänkaltaisen esitys- kokonaisuuden voisikin jopa koittaa rakentaa haastavien esityspaikkojen vuoksi pohjautumaan niin vähän puheeseen kuin ikinä mahdollista? Musiikki kun vie mukanaan. Mutta aah, mitäpä tässä suotta kritisoimaan onnistunutta tapahtumaa, hienoa oli kaikkiaan ja kyllä lapset nauttivat. Ja esityksen jälkeen kaikki saivat vielä rakentaa omat viidakkorummut, jotka sai viedä muistoksi kotiin! Jee J

 


(Tällä kertaa puolitoista­–vuotiaani oli se lapsi, joka ei istunut kiltisti omalla paikallaan... Mutta sammakkohyppyjä tehtiin monta ja marakatin soittaminen sujui hienosti)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona-ajan Decamerone

Sain kunnian olla mukana näin hienossa projektissa kolmella novellillani Iltalenkki, Aamu ja Kansalaisopisto. Novellit löytyvät edelleen projektin sivuilta https://koronadecamerone.blogi.net/blog/ mutta mikäpä olisi mukavampaa kuin tutustua lähes nelisataa sivuiseen teokseen myös kirjana ! Korona-ajan Decamerone on 100 tarinan kokoelma koronakeväältä 2020. Tarinoita on 10 eri teemasta, 51 kirjoittajan tekeminä. Jokaisella heillä oli halu kertoa tarinoita, jakaa muille pieni pala itseään ja tapaansa nähdä maailmaa. Poikkeusolot ovat nostaneet esiin monenlaisia fiktiivisiä tarinoita, mutta myös omakohtaisia kipeitä muistoja. Tarinoiden joukossa on läkähdyttävää riemua, herkkyyttä sekä pelkoa tuntemattoman uhkan edessä. Johdantoja teemoihin ovat kirjoittaneet Anitta Ahonen/ Erilainen, normaali arki, Paulina Ahokas/yhteisöllisyys, Hannu Lauerma / Rakkaus, Rosa Meriläinen / Vapaus, Nina Mikkonen / Selviytyminen, Markku Ojanen / Pysähtyminen, Kati Outinen / Epävarmuus, Panu Rajala/ Itsekkyys...

Mitä muistat ala-asteen tai yläasteen historian tunneilta?

Minä en juurikaan mitään. Tiedän kuitenkin keinon, jonka avulla historiallisten tapahtumien ja ihmisten muistaminen voisi olla helpompaa. Ilokseni saimme koululle rauhankoulun 2-osaisen draamatyöpajan vetäjineen. Kaksi ohjaajaa veti läpi toiminnallisia draamaharjoituksia sisältävän kokonaisuuden Rosa Parksistam historiallisesta henkilöstä, jonka tarinan uskon muistavani tästä eteenpäin hyvinkin tarkkaan. Suosittelen rauhankoulun toimintakokonaisuuksia lämpimästi kaikille Helsingin, Tampereen, Turun ja Vaasan alueen opettajille ”tavallisen” luokkaopetuksen vastapainoksi. Vaikka draamatyöpaja työskentelymuotona kuulostaisi vieraalta on kokonaisuus rakennettu niin, että osallistujat voivat osallistua omalla haluamallaan aktiivisuudella eikä keneltäkään esimerkiksi odoteta erikoisia näyttelijäntyön taitoja. Mukana oleminen ja toiminnan seuraaminen riittävät, käytetyt tekniikat osallistavat osin huomaamatta ja osin oman halun mukaan. K.O kokonaisuudesta kerrotaan Rauhankoulun www-sivu...

LASTEN OMA TAIDENÄYTTELY

On monessa mielessä tärkeää, että lasten tekemää kulttuuria arvostetaan ja sitä tuodaan aikuisille näkyvässä muodossa esiin. Myös lasten itsetunnolle on erittäin tärkeää, että heidän tekemänsä työt, esimerkiksi maalaukset tai piirustukset arvotetaan oikeiksi ”taideteoksiksi”, joita tulee kohdella ja hyvin ja jotka päätyvät oikeasti esille.  Myös tekemiseen tulee lisää motivaatiota kun lapset tietävät, että työt päätyvät esille, esitykset esitetään oikealle yleisölle jne.  Se, että omat vanhemmat näkevät huolella tehtyjä töitä herättää erityistä ylpeyttä. Me aikuiset olemme jälleen tärkeässä asemassa:  jo päiväkoti-ikäisille voidaan opettaa uusia taitoja ilman, että he kokevat epäonnistuneensa missään. Olen nähnyt lapsia, jotka ryttäävät todella hienoja piirustuksiaan niiden ”mentyä pilalle”. Toisenlaisella ajattelutavalla lapset hyväksyisivät työnsä vaikka pitäisivätkin jotain kohtaa työssään ”epäonnistuneena”. Oman kädenjäljen hyväksyminen ja sen a...