Siirry pääsisältöön

Äänitaidetta

 

Korona-ajan Decamerone

Jos korona-ajasta yrittämällä yrittää löytää positiivisia puolia, on yksi niistä se, että sain olla mukana Korona-ajan Decameronen kirjoittajakaartissa. Kirjaan päätyi kolme novelliani, joista Iltalenkistä tehtiin myös kuunnelma. Novellin voi kuunnella osoitteesta



TALKING WORDS -ÄÄNITAIDE-KUUNNELMIA- 

MR. MOART FEAT EEVA SAHA

Olen aivan viime aikana innostunut lyriikoiden kirjoittamisesta ja sivutuotteena on syntynyt instrumentaalisia kokeellisia tarinoita, kuten 


Painovoima päätyi myös Mr. Moartin albumille Mieleni jäällä 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Draaman opettamista opettamassa

Olin uudenlaisen haasteen edessä kun  päädyin opettamaan TAMKin opettaja opiskelijoille draaman opettamista. Selvisin rupeamasta mielestäni kunnialla vaikka aivan uuden aspektin toi mukanaan se, että en voinut tuttuun tapaan ainoastaan vetää draamakokonaisuutta läpi vaan mukaan tuli lisänä vaatimus osata sanoittaa sitä mitä tehtiin sekä reflektoida toiminta jälkikäteen niin, että opettajat voisivat hyödyntää toimintatapaa omista lähtökohdistaan käsin. Päädyin vetämään vajaan kolmen tunnin mittaisen kokonaisuuden, jossa ensin avasin draaman käsitettä pikaisesti, sitten vedin demohengessä pienen draamaprosessin, jonka toimintaosion jälkeen vielä avasin auki. Lopussa vielä viivähdettiin draaman arvioimisessa ja tapahtuneen reflektoinnissa. Keräämieni palautteiden pohjalta uskon onnistuneeni hyvin, sillä usea osallistujista kirjoitti, että ennakkoasenteet draaman käyttöä kohtaan hälvenivät ja he jäivät mietiimään miten voisivat itse soveltaa tai kokeilla draaman työtapoja. Enenpää en ...

Puheenvuoro Kasvatus lehdessä 2 / 2013

Tuntijakouudistus unohti draaman Valtioneuvosto päätti tuntijaosta torstaina 28.6.2012. Uudistuksessa lisätään taide- ja taitoaineiden, yhteiskuntaopin ja liikunnan tuntimääriä. Uskonnon tuntimäärää vähennetään ja kieliohjelmia monipuolistetaan. Draaman käyttöä opetusmenetelmänä lisätään äidinkielen ja yhteiskuntaopin opetuksessa. Fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, maantietoa ja terveystietoa opetetaan 1-6 luokilla vastedes integroituna ympäristöoppiin. (OPM, tiedote 27.6.2012.) Suunta on eittämättä oikea. Neljän vuosiviikkotunnin lisäys kaikille yhteisissä taide- ja taitoaineissa voi mahdollisesti vahvistaa hallituksen sivistyspoliittisen ministerityöryhmän asettamien tavotteiden mukaisesti taidekasvatuksen yhdenvertaistamisen pyrkimystä ja liikuntatuntien lisääminen voi tukea lapsia ja nuoria tavoitteiden mukaisesti aktiivisemman liikkumisen suuntaan. Myös askel oppiainekokonaisuuksittain opettamisen suuntaan kuulostaa järkevälle ja monista eri syistä perusteltavissa olevalta. Harm...

GAIA KANSOJEN KOKOUS ROOLIPELIÄ TESTAAMASSA

Elämäni toinen kokeilu roolipelaamisesta, tällä kertaa tavoitteena ohjata roolipeli yhteistyössä työparin kanssa. Kokeilu oli mielenkiintoinen ja vaikka useimmat oppilaista kokivat kokonaisuuden vähän pitkäksi ja tylsäksikin oli joukossa myös niitä, jotka innostuivat jutusta. Kyseessä oli valmis roolipeli, joka löytyy mm. muutenkin suosittelemisen arvoisilta nettisivuilta http://www.keks.fi ” Miten edistää niiden nuorten aktiivista kansalaisuutta, jotka eivät ole jo talotoimikunnassa, oppilaskunnassa tai nuorisovaltuustossa? Millä tavalla nuorisolaista tutut nuorisotyön lähtökohdat – yhteisvastuu, yhdenvertaisuus, tasa-arvo sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen – voisivat näkyä toiminnassa? Gaia – Kansojen kokous -roolipeli tarjoaa nuorisotyöhön valmiin, toimivan ja toiminnallisen menetelmän. Se on innostava ja mukaansatempaava peli, joka tukee nuorten demokratiataitoja ja käsittelee samalla maailmanlaajuisia kysymyksiä ympäristöstä maahanmuuttoon. Pe...