Siirry pääsisältöön

Draaman opettamista opettamassa


Olin uudenlaisen haasteen edessä kun  päädyin opettamaan TAMKin opettaja opiskelijoille draaman opettamista. Selvisin rupeamasta mielestäni kunnialla vaikka aivan uuden aspektin toi mukanaan se, että en voinut tuttuun tapaan ainoastaan vetää draamakokonaisuutta läpi vaan mukaan tuli lisänä vaatimus osata sanoittaa sitä mitä tehtiin sekä reflektoida toiminta jälkikäteen niin, että opettajat voisivat hyödyntää toimintatapaa omista lähtökohdistaan käsin. Päädyin vetämään vajaan kolmen tunnin mittaisen kokonaisuuden, jossa ensin avasin draaman käsitettä pikaisesti, sitten vedin demohengessä pienen draamaprosessin, jonka toimintaosion jälkeen vielä avasin auki. Lopussa vielä viivähdettiin draaman arvioimisessa ja tapahtuneen reflektoinnissa. Keräämieni palautteiden pohjalta uskon onnistuneeni hyvin, sillä usea osallistujista kirjoitti, että ennakkoasenteet draaman käyttöä kohtaan hälvenivät ja he jäivät mietiimään miten voisivat itse soveltaa tai kokeilla draaman työtapoja. Enenpää en oikeastaan olisi kuitenkaan näin lyhyen rupeaman perusteella voinut toivoakaan :) Kiitosta sain myös vinkeistä omaan työhön sekä innostuneisuudesta ja asiantuntijuudesta. Olen tosi tyytyväinen itselleni erilaisen päivän annista ja haluan todella paljon kiittää osallistujia, jotka ennakkoluulottomasti lähtivät mukaan uudenlaiseen toimintaan. Siis kiitos :) Ja kiitos myös niistä muutamista kehitysehdotuksista, joilla mm. "teoria-osuutta"voisi vieläkin selkeyttää. Tärkeää keskustelua nousi myös mm. siitä miten pienikin rooli olisi aina hyvä purkaa pois ja pohdintaa heräsi myös siitä miten draamanopettaja pystyy toimimaan silloin jos draama herättää osallistujissa voimakkaita tunnereaktioita. Tärkeää pohdintaa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona-ajan Decamerone

Sain kunnian olla mukana näin hienossa projektissa kolmella novellillani Iltalenkki, Aamu ja Kansalaisopisto. Novellit löytyvät edelleen projektin sivuilta https://koronadecamerone.blogi.net/blog/ mutta mikäpä olisi mukavampaa kuin tutustua lähes nelisataa sivuiseen teokseen myös kirjana ! Korona-ajan Decamerone on 100 tarinan kokoelma koronakeväältä 2020. Tarinoita on 10 eri teemasta, 51 kirjoittajan tekeminä. Jokaisella heillä oli halu kertoa tarinoita, jakaa muille pieni pala itseään ja tapaansa nähdä maailmaa. Poikkeusolot ovat nostaneet esiin monenlaisia fiktiivisiä tarinoita, mutta myös omakohtaisia kipeitä muistoja. Tarinoiden joukossa on läkähdyttävää riemua, herkkyyttä sekä pelkoa tuntemattoman uhkan edessä. Johdantoja teemoihin ovat kirjoittaneet Anitta Ahonen/ Erilainen, normaali arki, Paulina Ahokas/yhteisöllisyys, Hannu Lauerma / Rakkaus, Rosa Meriläinen / Vapaus, Nina Mikkonen / Selviytyminen, Markku Ojanen / Pysähtyminen, Kati Outinen / Epävarmuus, Panu Rajala/ Itsekkyys

Mitä muistat ala-asteen tai yläasteen historian tunneilta?

Minä en juurikaan mitään. Tiedän kuitenkin keinon, jonka avulla historiallisten tapahtumien ja ihmisten muistaminen voisi olla helpompaa. Ilokseni saimme koululle rauhankoulun 2-osaisen draamatyöpajan vetäjineen. Kaksi ohjaajaa veti läpi toiminnallisia draamaharjoituksia sisältävän kokonaisuuden Rosa Parksistam historiallisesta henkilöstä, jonka tarinan uskon muistavani tästä eteenpäin hyvinkin tarkkaan. Suosittelen rauhankoulun toimintakokonaisuuksia lämpimästi kaikille Helsingin, Tampereen, Turun ja Vaasan alueen opettajille ”tavallisen” luokkaopetuksen vastapainoksi. Vaikka draamatyöpaja työskentelymuotona kuulostaisi vieraalta on kokonaisuus rakennettu niin, että osallistujat voivat osallistua omalla haluamallaan aktiivisuudella eikä keneltäkään esimerkiksi odoteta erikoisia näyttelijäntyön taitoja. Mukana oleminen ja toiminnan seuraaminen riittävät, käytetyt tekniikat osallistavat osin huomaamatta ja osin oman halun mukaan. K.O kokonaisuudesta kerrotaan Rauhankoulun www-sivu

LASTEN OMA TAIDENÄYTTELY

On monessa mielessä tärkeää, että lasten tekemää kulttuuria arvostetaan ja sitä tuodaan aikuisille näkyvässä muodossa esiin. Myös lasten itsetunnolle on erittäin tärkeää, että heidän tekemänsä työt, esimerkiksi maalaukset tai piirustukset arvotetaan oikeiksi ”taideteoksiksi”, joita tulee kohdella ja hyvin ja jotka päätyvät oikeasti esille.  Myös tekemiseen tulee lisää motivaatiota kun lapset tietävät, että työt päätyvät esille, esitykset esitetään oikealle yleisölle jne.  Se, että omat vanhemmat näkevät huolella tehtyjä töitä herättää erityistä ylpeyttä. Me aikuiset olemme jälleen tärkeässä asemassa:  jo päiväkoti-ikäisille voidaan opettaa uusia taitoja ilman, että he kokevat epäonnistuneensa missään. Olen nähnyt lapsia, jotka ryttäävät todella hienoja piirustuksiaan niiden ”mentyä pilalle”. Toisenlaisella ajattelutavalla lapset hyväksyisivät työnsä vaikka pitäisivätkin jotain kohtaa työssään ”epäonnistuneena”. Oman kädenjäljen hyväksyminen ja sen arvostaminen my