Siirry pääsisältöön

MISTÄ ALOITTAISIN


Minun on jo pitkään pitänyt perustaa taidekasvatusta, draamakasvatusta, soveltavaa ja perinteisempääkin taidetta ja teatteria käsittelevä blogi. Ehkä tämä on osaltani se, mitä voin tehdä lisätäkseni ymmärrystä mm. soveltavan taidekasvatuksen merkityksestä esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Uskon ja toivon, että vielä jonakin päivänä asian merkitys ymmärretään ja esimerkiksi draamakasvatuksesta saadaan vihdoinkin oppiaine ala- ja yläkouluihin. Pyrin lisäämään tänne ajankohtaista tietoutta esimerkiksi  uusista julkaisuista ja alan seminaareista. Lisäksi esittelen omia kokeilujani taidekasvattajana/draamaohjaajana. Jos sivuilleni eksyy joku muu aiheesta kiinnostunut, vaihdan erittäin mielelläni kokemuksia ja kuulumisia! Tulen myös mielelläni kuunteluoppilaaksi eri tilanteisiin sekä voin puolestani ottaa omiin projekteihini opiskelijoita tai aiheesta muuten kiinnostuneita mukaan. Opettelen blogin käyttöä tässä sivussa ja lisään tänne aina ehtiessäni kuvia ja tekstejä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona-ajan Decamerone

Sain kunnian olla mukana näin hienossa projektissa kolmella novellillani Iltalenkki, Aamu ja Kansalaisopisto. Novellit löytyvät edelleen projektin sivuilta https://koronadecamerone.blogi.net/blog/ mutta mikäpä olisi mukavampaa kuin tutustua lähes nelisataa sivuiseen teokseen myös kirjana ! Korona-ajan Decamerone on 100 tarinan kokoelma koronakeväältä 2020. Tarinoita on 10 eri teemasta, 51 kirjoittajan tekeminä. Jokaisella heillä oli halu kertoa tarinoita, jakaa muille pieni pala itseään ja tapaansa nähdä maailmaa. Poikkeusolot ovat nostaneet esiin monenlaisia fiktiivisiä tarinoita, mutta myös omakohtaisia kipeitä muistoja. Tarinoiden joukossa on läkähdyttävää riemua, herkkyyttä sekä pelkoa tuntemattoman uhkan edessä. Johdantoja teemoihin ovat kirjoittaneet Anitta Ahonen/ Erilainen, normaali arki, Paulina Ahokas/yhteisöllisyys, Hannu Lauerma / Rakkaus, Rosa Meriläinen / Vapaus, Nina Mikkonen / Selviytyminen, Markku Ojanen / Pysähtyminen, Kati Outinen / Epävarmuus, Panu Rajala/ Itsekkyys

Mitä muistat ala-asteen tai yläasteen historian tunneilta?

Minä en juurikaan mitään. Tiedän kuitenkin keinon, jonka avulla historiallisten tapahtumien ja ihmisten muistaminen voisi olla helpompaa. Ilokseni saimme koululle rauhankoulun 2-osaisen draamatyöpajan vetäjineen. Kaksi ohjaajaa veti läpi toiminnallisia draamaharjoituksia sisältävän kokonaisuuden Rosa Parksistam historiallisesta henkilöstä, jonka tarinan uskon muistavani tästä eteenpäin hyvinkin tarkkaan. Suosittelen rauhankoulun toimintakokonaisuuksia lämpimästi kaikille Helsingin, Tampereen, Turun ja Vaasan alueen opettajille ”tavallisen” luokkaopetuksen vastapainoksi. Vaikka draamatyöpaja työskentelymuotona kuulostaisi vieraalta on kokonaisuus rakennettu niin, että osallistujat voivat osallistua omalla haluamallaan aktiivisuudella eikä keneltäkään esimerkiksi odoteta erikoisia näyttelijäntyön taitoja. Mukana oleminen ja toiminnan seuraaminen riittävät, käytetyt tekniikat osallistavat osin huomaamatta ja osin oman halun mukaan. K.O kokonaisuudesta kerrotaan Rauhankoulun www-sivu

LASTEN OMA TAIDENÄYTTELY

On monessa mielessä tärkeää, että lasten tekemää kulttuuria arvostetaan ja sitä tuodaan aikuisille näkyvässä muodossa esiin. Myös lasten itsetunnolle on erittäin tärkeää, että heidän tekemänsä työt, esimerkiksi maalaukset tai piirustukset arvotetaan oikeiksi ”taideteoksiksi”, joita tulee kohdella ja hyvin ja jotka päätyvät oikeasti esille.  Myös tekemiseen tulee lisää motivaatiota kun lapset tietävät, että työt päätyvät esille, esitykset esitetään oikealle yleisölle jne.  Se, että omat vanhemmat näkevät huolella tehtyjä töitä herättää erityistä ylpeyttä. Me aikuiset olemme jälleen tärkeässä asemassa:  jo päiväkoti-ikäisille voidaan opettaa uusia taitoja ilman, että he kokevat epäonnistuneensa missään. Olen nähnyt lapsia, jotka ryttäävät todella hienoja piirustuksiaan niiden ”mentyä pilalle”. Toisenlaisella ajattelutavalla lapset hyväksyisivät työnsä vaikka pitäisivätkin jotain kohtaa työssään ”epäonnistuneena”. Oman kädenjäljen hyväksyminen ja sen arvostaminen my