Jos Soilikin Lastentarha edusti sitä mitä lapset olivat tuottaneet aikuisten mahdollistamissa rajoissa oli Uulun viidakkoseikkailu puolestaan esimerkki siitä kulttuurista mitä aikuiset lapsille tuottavat.
Musiikkiseikkailu viihdytti reilua 50 päistä lapsikatrasta ja esiintyjät ottivat kaikki lapset mukaan laulamaan ja soittamaan melodisesti ja rytmisesti mukaansatempaavia lauluja.
Tämä olikin varmasti esityksen parasta antia, osittain hajanaisen tilan ja suuren yleisön vuoksi laulujen ja soiton välit jäivät nyt vähän välispiikeiksi, joita yleisö ei oikein jaksanut seurata. Joten kuten Bongesammakon tarina kuitenkin kulki mukana ja lapset kyllä todella paljon nauttivat rytmisestä musiikista, viidakon eläimistä ja äänistä.
Tarinasta viis, kyllä tämä oli tosi hieno musiikkiretki, viidakkoteema tempasi yleisön mukaansa ja oikeiden viidakkoon hyvin sopivien soittimien kokeileminen oli mahtavaa. Ehkäpä tämänkaltaisen esitys- kokonaisuuden voisikin jopa koittaa rakentaa haastavien esityspaikkojen vuoksi pohjautumaan niin vähän puheeseen kuin ikinä mahdollista? Musiikki kun vie mukanaan. Mutta aah, mitäpä tässä suotta kritisoimaan onnistunutta tapahtumaa, hienoa oli kaikkiaan ja kyllä lapset nauttivat. Ja esityksen jälkeen kaikki saivat vielä rakentaa omat viidakkorummut, jotka sai viedä muistoksi kotiin! Jee J
(Tällä kertaa puolitoista–vuotiaani oli se lapsi, joka ei istunut kiltisti omalla paikallaan... Mutta sammakkohyppyjä tehtiin monta ja marakatin soittaminen sujui hienosti)
Kommentit
Lähetä kommentti